| Taiteiden yössä kaupunkitilateoksia |
|
Taiteiden yönä nähdään kuusi kaupunkitilateosta, jotka valittiin Juhlaviikkojen järjestämän kilpailun kautta. Myös yleisö pääsee osallistumaan kaduille levittyviin tilataideteoksiin. Teokset ovat Suomen ensi-illassa Taiteiden yönä. Wet Sounds Öiselle Uimastadionille rakennetaan yhdessä suomalaisten musiikkiryhmien kanssa vedenalainen taidegalleria, jonka keskellä yleisö voi uida ja kellua. Klo 16.30, 18 ja 19.30. Klo 21-23 liveyhtye Kemialliset Ystävät. Klo 21 Jutta Aallon sukellusperformanssi. Kiss-puss-pusu Eduskuntatalon portailla nähdään tutut äänestyskopit, joihin voi kivuta suutelemaan kaksin tai kolminkin. Klo 17 alkaen. Unet on Kalliossa Matti Heleniuksen puistossa Teatteri ILMI Ö:n Unet on Kallio tekee näkyväksi kalliolaisten unia muun muassa audiovisuaalisin keinoin. Klo 20–23. Kuuntele video teoksen unista: Muualla Finlandiapuistossa tapahtuvassa monitaiteellisessa performanssissa animaatiohahmot kohtaavat tanssijan yläilmoissa. Klo 21, 22.30, 23 ja 24. Karavaanigalleria Töölönlahden maisemissa voi kokea citykanien innoittamaa nykytaidetta. Vanhaan asuntovaunuun rakennettu galleria esittelee vaihtuvia installaatioita. Galleria sijaitsee Taiteiden yönä Finlandiapuistossa, minkä jälkeen se kiertää Hakaniemen Tokoinrannassa 22.–31.8. Klo 16 alkaen. Pahvistan – Cardboardia Yhteisöllisessä projektissa kaikki saavat osallistua Pahvistan -kaupungin suunnitteluun. Teos on nähtävillä 20.–23.8. Klo 12–22 (20.8), 12–01 (21.8), 12–22 (22.–23.8). |