|
Taiteiden yön ohjelmisto julkistettu! |
|
05.08.2009 11:46 |
|
Taiteiden yötä vietetään jälleen perjantaina 21.8. osana 13.–30.8.2009 järjestettäviä Helsingin juhlaviikkoja.
Taiteiden yönä yli 200 tapahtumaa levittäytyy kaupungin kaduille ja uusia elämyksiä voi kokea tutussa ympäristössä. Taiteiden yössä Juhlaviikkojen pääyhteistyökumppanina on Helsingin Sanomat. Ohjelmiston kohokohtiin kuuluu ranskalaisen Plasticiens Volants -ryhmän kaupunkispektaakkeli Perle. Heliumtäytteiset hahmot lentävät kaupungin yllä kulkueessa, joka alkaa Esplanadilta Ruotsalaisen teatterin päädystä klo 21. Kulkue huipentuu Senaatintorille noin klo 21.30. Torilla on tapahtumaa klo 21 alkaen.
Helsingin juhlaviikkojen keväällä järjestämän kilpailun perusteella valitut kuusi uutta kaupunkitaideteosta saavat Suomen ensiesityksensä Taiteiden yössä. Kasarmintorille kohoaa pahvikaupunki, Uimastadionilla taiteen keskellä voi uida ja pussauskopit valtaavat Eduskuntatalon portaat. Kalliolaisten unia pääsee kokemaan Teatteri ILMI Ö:n teoksessa.
Töölönlahden rannalla vanhaan asuntovaunuun sijoitetussa galleriassa voi nähdä nykytaidetta. Finlandia-talon parkkipaikalla puolestaan tapahtuu kummia asioita yläilmoissa. Lisäksi Finlandiapuistossa voi rentoutua piknikillä jazzin soljuessa taustalla, tanssia EtnoFitnessin klubiteltassa tai meditoida tunnelmallisessa jurtassa.
Lasipalatsinaukio muuttuu jälleen elokuun yössä suureksi ulkoilmaan sijoittuvaksi elokuvateatteriksi. Kinopihalla käännetään katse Berliiniin, viime vuosisadan Euroopan ja maailmanhistorian tapahtumien polttopisteeseen. Maksuttomia elokuvia mahtuu seuraamaan yli tuhat katsojaa.
Runoutta on tarjolla muun muassa Rikhardinkadun kirjastossa ja Gloriassa Kaartinkaupungissa. Suvilahdessa runoilijat luovat lamasta ja Paasikiven aukiolla puolestaan ohikulkijan yllättää urbaani loinen, runopahka.
Taiteiden yön ohjelma on koottu esitteeseen, jota on jaossa mm. kirjastoissa. Ohjelmaan voi tutustua myös nettisivuillamme. Tapahtumiin on pääasiallisesti vapaa pääsy. |