|
Taiteiden yö tuo meriseikkailun Helsingin taivaalle |
|
03.08.2009 09:07 |
|
Ranskalainen katuspektaakkeli valtaa keskustan Taiteiden yönä perjantaina 21.8.
Taiteiden yönä ranskalainen katuteatteriryhmä Plasticiens Volants muuntaa keskustan taivaan meriakvaarioksi. Suuret heliumtäytteiset hahmot etenevät kulkueena Esplanadilta Senaatintorille ja kertovat samalla merellisen tarinan. Kaupunkispektaakkelin järjestävät Helsingin juhlaviikot ja Helsingin Sanomat.
Ranskalaisen Marc Bureaun ohjaaman parikymmenhenkisen taiteilijaryhmä Plasticiens Volantsin Perle-teos kertoo tarinan helmen matkasta läpi vedenalaisten vaarojen. Yläilmoissa tanssivia merikäärmeitä, meduusoita, valaita ja kaloja tahdittaa Phillippe Bonnetin säveltämä musiikki. Kulkueessa on mukana myös suomalainen Bad Ass Brass Band
Kulkue lähtee Esplanadilta Ruotsalaisen teatterin päädystä klo 21 ja liikkuu kohti Senaatintoria, jossa on tapahtumaa koko kulkueen ajan klo 21 alkaen. Kaupunkispektaakkeli huipentuu noin tunnin mittaiseen loppunäytökseen Senaatintorilla alkaen n. klo 21.30.
Plasticiens Volants on kiertänyt ympäri maailmaa suurtapahtumissa ja kaupunkifestivaaleilla. Ryhmä on esiintynyt Helsingissä vuonna 2000 VR:n makasiineilla. Tuolloin ranskalaista katutaidetta seurattiin pienemmässä mittakaavassa.
Esitystä voi seurata Esplanadilla Havis Amandan patsaalla ja siirtyä sitten katsomaan Senaatintorin loppuhuipennusta. Kulku Senaatintorille Sofiankadun kautta on suljettu.
Lue lisää Taiteiden yöstä.
Lue Taiteiden yön tuottajan mietteitä Perle-kulkueesta.
|