Torstai, 13. Elokuuta 2009
Torstai 13.8. - perjantai 14.8.
Tutkimuskeskus IRCAM järjestää Juhlaviikoilla elektroakustisen musiikin työpajoja paikallisille nuorille.
Torstai 13.8. klo 14 - 16
Keskustelutilaisuudessa Musiikin tila pohditaan uusia eurooppalaisia musiikkitaloja ja niiden konsepteja.
Torstai 13.8. klo 18 ja keskiviikko 19.8. klo 21
Ilmaisnäytökset Agostino Ferrenten elokuvasta.
Torstai 13.8. klo 19:30 ja perjantai 14.8. klo 19
Aikamme klassisen musiikin ikoni Pierre Boulez johdattaa maailman osaavimmat uuden musiikin tulkitsijat Helsinkiin.
Perjantai, 14. Elokuuta 2009
Torstai 13.8. - perjantai 14.8.
Tutkimuskeskus IRCAM järjestää Juhlaviikoilla elektroakustisen musiikin työpajoja paikallisille nuorille.
Torstai 13.8. klo 19:30 ja perjantai 14.8. klo 19
Aikamme klassisen musiikin ikoni Pierre Boulez johdattaa maailman osaavimmat uuden musiikin tulkitsijat Helsinkiin.
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
15 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, astuvat ulos työhuoneestaan.
14 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Koko perheen esityksessä matkataan muistoista nykyhetkeen.
3 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Pimeys kohtaa hohdon, synkkyys kirkkauden Kenneth Kvarnströmin odotetussa uutuudessa.
Perjantai 14.8. - sunnuntai 16.8.
Iki-ihana Pessi ja Illusia saa uuden tulkinnan tanssiteatterin keinoin.
Perjantai 14.8. klo 19
Buenos Airesin Tom Waitsille tango ei ole vain musiikkia vaan elämäntapa.
Lauantai, 15. Elokuuta 2009
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
15 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, astuvat ulos työhuoneestaan.
14 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Koko perheen esityksessä matkataan muistoista nykyhetkeen.
Perjantai 14.8. - sunnuntai 16.8.
Iki-ihana Pessi ja Illusia saa uuden tulkinnan tanssiteatterin keinoin.
3 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Pimeys kohtaa hohdon, synkkyys kirkkauden Kenneth Kvarnströmin odotetussa uutuudessa.
Lauantai 15.8. klo 19
Nykyjazzin kuumimpiin nimiin kuuluva Joshua Redman saapuu Suomeen.
Sunnuntai, 16. Elokuuta 2009
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
15 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, astuvat ulos työhuoneestaan.
14 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Koko perheen esityksessä matkataan muistoista nykyhetkeen.
Perjantai 14.8. - sunnuntai 16.8.
Iki-ihana Pessi ja Illusia saa uuden tulkinnan tanssiteatterin keinoin.
Sunnuntai 16.8. klo 19
Uuden flamencon tähti laulaa yksinäisyydestä ja luvattomasta rakkaudesta.
Maanantai, 17. Elokuuta 2009
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
15 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, astuvat ulos työhuoneestaan.
3 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Pimeys kohtaa hohdon, synkkyys kirkkauden Kenneth Kvarnströmin odotetussa uutuudessa.
Maanantai 17.8. klo 18
Helsingin juhlaviikot ja OP-Pohjola-ryhmä tuottavat yhdessä Kamarimusiikkia kaupungintalolla -konserttisarjan Helsingin kaupungintalolle.
Maanantai 17.8. klo 19
Amerikkalaisen vaihtoehtorockin suuri nimi saapuu vihdoin Suomeen.
Tiistai, 18. Elokuuta 2009
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
5 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Vasili Šukšinin syvä ääni kaikuu viidessä hänen ohjaamassaan elokuvassa pitkälle oman aikansa yli,
8 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Tapaa pölypunkkarijengi, hymytön hammaskeiju ja musisoiva Bakteeripumppu!
Tiistai 18.8. klo 18
Helsingin juhlaviikot ja OP-Pohjola-ryhmä tuottavat yhdessä Kamarimusiikkia kaupungintalolla -konserttisarjan Helsingin kaupungintalolle.
23 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Japanin Godardiksi kutsutun Nagisa Oshiman huima tuotanto nähdään ensi kertaa Suomessa kokonaisuudessaan.
Tiistai 18.8. klo 19
Huikeaa musiikillista iloittelua Rooman kuumilta piazzoilta!
Keskiviikko, 19. Elokuuta 2009
Torstai 13.8. klo 18 ja keskiviikko 19.8. klo 21
Ilmaisnäytökset Agostino Ferrenten elokuvasta.
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
15 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, astuvat ulos työhuoneestaan.
14 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Koko perheen esityksessä matkataan muistoista nykyhetkeen.
23 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Japanin Godardiksi kutsutun Nagisa Oshiman huima tuotanto nähdään ensi kertaa Suomessa kokonaisuudessaan.
Keskiviikko 19.8. - sunnuntai 30.8.
Jurtta nousee jälleen Kulttuuritehdas Korjaamon Pihapuutarhaan.
Keskiviikko 19.8. - perjantai 21.8.
Tule työpajaan tekemään itsellesi tanssivan merikäärmeen päähine, veistoksellinen rapunaamio tai vaikkapa kalan pyrstö.
Keskiviikko 19.8. klo 18 ja torstai 20.8. klo 18
Stagella kantaesitettävä BANG! kuljettaa katsojan erilaisten roolien läpi teatterin maailmaan.
Keskiviikko 19.8. klo 19 - 22 ja torstai 20.8. klo 19 - 22
Latvialaisen Alvis Hermanisin ensimmäinen venäläisohjaus tuo lavalle megatähtiä.
Keskiviikko 19.8. klo 19
Suomen ainoa oikea kesädiiva kuulostaa paremmalta kuin koskaan. Alkuillasta kuullaan Johanna Iivanaisen melodista poppia.
7 esitystä alkaen keskiviikko 19.8.
Katselmus suomalaisen teatterin kärkiproduktioihin.
Keskiviikko 19.8. klo 19:30
Ranskan kamarimusiikin kärkinimiin lukeutuva ryhmä jatkaa suosittua Sellosalin kvartettisarjaa.
Keskiviikko 19.8. klo 20 ja torstai 20.8. klo 20
Rimini Protokoll- ryhmästä tunnetun Stefan Kaegin dokumentaarisessa esityksessä neljä työttömäksi jäänyttä rukouskutsujaa kertovat tarinansa.
Keskiviikko 19.8. - perjantai 21.8.
Tällä taidenäyttelykierroksella ruoditaan isoja aiheita. Näytelmä ravistelee ja viihdyttää.
Torstai, 20. Elokuuta 2009
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
15 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, astuvat ulos työhuoneestaan.
14 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Koko perheen esityksessä matkataan muistoista nykyhetkeen.
5 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Vasili Šukšinin syvä ääni kaikuu viidessä hänen ohjaamassaan elokuvassa pitkälle oman aikansa yli,
8 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Tapaa pölypunkkarijengi, hymytön hammaskeiju ja musisoiva Bakteeripumppu!
23 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Japanin Godardiksi kutsutun Nagisa Oshiman huima tuotanto nähdään ensi kertaa Suomessa kokonaisuudessaan.
Keskiviikko 19.8. - sunnuntai 30.8.
Jurtta nousee jälleen Kulttuuritehdas Korjaamon Pihapuutarhaan.
Keskiviikko 19.8. - perjantai 21.8.
Tule työpajaan tekemään itsellesi tanssivan merikäärmeen päähine, veistoksellinen rapunaamio tai vaikkapa kalan pyrstö.
Keskiviikko 19.8. klo 18 ja torstai 20.8. klo 18
Stagella kantaesitettävä BANG! kuljettaa katsojan erilaisten roolien läpi teatterin maailmaan.
Keskiviikko 19.8. klo 19 - 22 ja torstai 20.8. klo 19 - 22
Latvialaisen Alvis Hermanisin ensimmäinen venäläisohjaus tuo lavalle megatähtiä.
7 esitystä alkaen keskiviikko 19.8.
Katselmus suomalaisen teatterin kärkiproduktioihin.
Keskiviikko 19.8. - perjantai 21.8.
Tällä taidenäyttelykierroksella ruoditaan isoja aiheita. Näytelmä ravistelee ja viihdyttää.
Keskiviikko 19.8. klo 20 ja torstai 20.8. klo 20
Rimini Protokoll- ryhmästä tunnetun Stefan Kaegin dokumentaarisessa esityksessä neljä työttömäksi jäänyttä rukouskutsujaa kertovat tarinansa.
Torstai 20.8. klo 18
Helsingin juhlaviikot ja OP-Pohjola-ryhmä tuottavat yhdessä Kamarimusiikkia kaupungintalolla -konserttisarjan Helsingin kaupungintalolle.
Torstai 20.8. klo 19
Yksi Kuuban tunnetuimmista son-bändeistä on keinuttanut musiikillaan yleisöjä ympäri maailmaa jo 1970-luvulta lähtien.
Perjantai, 21. Elokuuta 2009
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
15 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, astuvat ulos työhuoneestaan.
14 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Koko perheen esityksessä matkataan muistoista nykyhetkeen.
Keskiviikko 19.8. - sunnuntai 30.8.
Jurtta nousee jälleen Kulttuuritehdas Korjaamon Pihapuutarhaan.
Keskiviikko 19.8. - perjantai 21.8.
Tule työpajaan tekemään itsellesi tanssivan merikäärmeen päähine, veistoksellinen rapunaamio tai vaikkapa kalan pyrstö.
7 esitystä alkaen keskiviikko 19.8.
Katselmus suomalaisen teatterin kärkiproduktioihin.
Keskiviikko 19.8. - perjantai 21.8.
Tällä taidenäyttelykierroksella ruoditaan isoja aiheita. Näytelmä ravistelee ja viihdyttää.
Perjantai 21.8.
Perjantai 21.8. - lauantai 22.8.
Japanilainen yhdeksän- ja puolituntinen suurteos kuuluu historian ravisuttavimpiin sotaelokuviin.
Perjantai 21.8. klo 19
Groove valtaa Huvilan, kun Axl Smith ja Janna nousevat lavalle.
Perjantai 21.8. klo 19:30 ja lauantai 22.8. klo 19:30
Esa-Pekka Salonen on palannut Eurooppaan ja löytänyt vanhan rakkautensa, Philharmonia-orkesterin.
Perjantai 21.8. klo 20 - 21:30 ja lauantai 22.8. klo 20 - 21:30
Kafkan Oikeusjutussa kasvoton valtakoneisto heittelee ihmistä, mutta Joseph K.:ta ei tuhoa systeemi.
Lauantai, 22. Elokuuta 2009
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
15 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, astuvat ulos työhuoneestaan.
14 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Koko perheen esityksessä matkataan muistoista nykyhetkeen.
8 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Tapaa pölypunkkarijengi, hymytön hammaskeiju ja musisoiva Bakteeripumppu!
23 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Japanin Godardiksi kutsutun Nagisa Oshiman huima tuotanto nähdään ensi kertaa Suomessa kokonaisuudessaan.
Keskiviikko 19.8. - sunnuntai 30.8.
Jurtta nousee jälleen Kulttuuritehdas Korjaamon Pihapuutarhaan.
Perjantai 21.8. - lauantai 22.8.
Japanilainen yhdeksän- ja puolituntinen suurteos kuuluu historian ravisuttavimpiin sotaelokuviin.
Perjantai 21.8. klo 19:30 ja lauantai 22.8. klo 19:30
Esa-Pekka Salonen on palannut Eurooppaan ja löytänyt vanhan rakkautensa, Philharmonia-orkesterin.
Perjantai 21.8. klo 20 - 21:30 ja lauantai 22.8. klo 20 - 21:30
Kafkan Oikeusjutussa kasvoton valtakoneisto heittelee ihmistä, mutta Joseph K.:ta ei tuhoa systeemi.
Lauantai 22.8. - sunnuntai 23.8.
Suomalaisen nykysirkuksen edelläkävijä Jani Nuutinen tarjoaa ihmisen kokoista sirkusta ilman fanfaareja ja hattaraa.
Lauantai 22.8. klo 15
Keskustelussa käsitellään orkesterien toiminnan eroavaisuutta Iso-Britanniassa ja Skandinaviassa.
Lauantai 22.8. klo 19
Kansainvälistä mainetta saavuttanut norjalainen laulaja-lauluntekijä koskettaa sävellyksillään.
Sunnuntai, 23. Elokuuta 2009
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
15 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, astuvat ulos työhuoneestaan.
14 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Koko perheen esityksessä matkataan muistoista nykyhetkeen.
5 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Vasili Šukšinin syvä ääni kaikuu viidessä hänen ohjaamassaan elokuvassa pitkälle oman aikansa yli,
23 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Japanin Godardiksi kutsutun Nagisa Oshiman huima tuotanto nähdään ensi kertaa Suomessa kokonaisuudessaan.
Keskiviikko 19.8. - sunnuntai 30.8.
Jurtta nousee jälleen Kulttuuritehdas Korjaamon Pihapuutarhaan.
7 esitystä alkaen keskiviikko 19.8.
Katselmus suomalaisen teatterin kärkiproduktioihin.
Lauantai 22.8. - sunnuntai 23.8.
Suomalaisen nykysirkuksen edelläkävijä Jani Nuutinen tarjoaa ihmisen kokoista sirkusta ilman fanfaareja ja hattaraa.
Sunnuntai 23.8. - maanantai 24.8.
Olé! Huvikummun rouvien teekupit kilisevät ja varkaiden hampaat kalisevat, kun maailman vahvin tyttö pistää flamencoksi.
Sunnuntai 23.8. klo 15
Maija Vilkkumaa ihastuttaa koko perhettä oman yhtyeensä kanssa.
Sunnuntai 23.8. klo 19
Huvilan liitokset natisevat, kun Maija Vilkkumaa juhlii musiikillista uraansa nykyisen ja entisten yhtyeidensä voimin.
Sunnuntai 23.8. klo 19:30
Suomen kenraalikuvernöörin värikäs elämä soi periodisoitinorkesterin konsertissa.
Sunnuntai 23.8. klo 20 ja maanantai 24.8. klo 20
Sanaton naamioteatteriesitys mielikuvituksesta ja teatterista.
Maanantai, 24. Elokuuta 2009
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
15 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, astuvat ulos työhuoneestaan.
Keskiviikko 19.8. - sunnuntai 30.8.
Jurtta nousee jälleen Kulttuuritehdas Korjaamon Pihapuutarhaan.
7 esitystä alkaen keskiviikko 19.8.
Katselmus suomalaisen teatterin kärkiproduktioihin.
Sunnuntai 23.8. - maanantai 24.8.
Olé! Huvikummun rouvien teekupit kilisevät ja varkaiden hampaat kalisevat, kun maailman vahvin tyttö pistää flamencoksi.
Sunnuntai 23.8. klo 20 ja maanantai 24.8. klo 20
Sanaton naamioteatteriesitys mielikuvituksesta ja teatterista.
Maanantai 24.8. klo 18
Helsingin juhlaviikot ja OP-Pohjola-ryhmä tuottavat yhdessä Kamarimusiikkia kaupungintalolla -konserttisarjan Helsingin kaupungintalolle.
Maanantai 24.8. klo 19
Huvilassa kuullaan jälleen merkittävimpiä nykyrunoilijoita ympäri maailmaa.
6 esitystä alkaen maanantai 24.8.
Näyttämöllisiä muunnelmia kiimasta, kuolemankaipuusta ja pitkästymisen pelosta.
Tiistai, 25. Elokuuta 2009
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
5 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Vasili Šukšinin syvä ääni kaikuu viidessä hänen ohjaamassaan elokuvassa pitkälle oman aikansa yli,
8 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Tapaa pölypunkkarijengi, hymytön hammaskeiju ja musisoiva Bakteeripumppu!
23 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Japanin Godardiksi kutsutun Nagisa Oshiman huima tuotanto nähdään ensi kertaa Suomessa kokonaisuudessaan.
Keskiviikko 19.8. - sunnuntai 30.8.
Jurtta nousee jälleen Kulttuuritehdas Korjaamon Pihapuutarhaan.
6 esitystä alkaen maanantai 24.8.
Näyttämöllisiä muunnelmia kiimasta, kuolemankaipuusta ja pitkästymisen pelosta.
Tiistai 25.8. klo 16:30 - 18 ja keskiviikko 26.8. klo 16:30 - 18
Tervetuloa työskentelemään liikkeen ja tilan parissa Sutra-teoksen innoittamana.
Tiistai 25.8. - keskiviikko 26.8.
Multimediateos liikkuu journalismin ja taiteen välimaastossa ja avaa sekä israelilaisten että palestiinalaisten näkökulmia.
Tiistai 25.8. klo 18
Helsingin juhlaviikot ja OP-Pohjola-ryhmä tuottavat yhdessä Kamarimusiikkia kaupungintalolla -konserttisarjan Helsingin kaupungintalolle.
Tiistai 25.8. - torstai 27.8.
Taiturimainen Sutra yhdistää nykytanssin ja kung fu -mestareiden taisteluakrobatian uudella tavalla.
Tiistai 25.8. klo 19
Scandinavian Music Group ja Samae Koskinen taikovat popillaan arjesta juhlaa.
Keskiviikko, 26. Elokuuta 2009
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
15 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, astuvat ulos työhuoneestaan.
14 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Koko perheen esityksessä matkataan muistoista nykyhetkeen.
23 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Japanin Godardiksi kutsutun Nagisa Oshiman huima tuotanto nähdään ensi kertaa Suomessa kokonaisuudessaan.
Keskiviikko 19.8. - sunnuntai 30.8.
Jurtta nousee jälleen Kulttuuritehdas Korjaamon Pihapuutarhaan.
7 esitystä alkaen keskiviikko 19.8.
Katselmus suomalaisen teatterin kärkiproduktioihin.
6 esitystä alkaen maanantai 24.8.
Näyttämöllisiä muunnelmia kiimasta, kuolemankaipuusta ja pitkästymisen pelosta.
Tiistai 25.8. klo 16:30 - 18 ja keskiviikko 26.8. klo 16:30 - 18
Tervetuloa työskentelemään liikkeen ja tilan parissa Sutra-teoksen innoittamana.
Tiistai 25.8. - keskiviikko 26.8.
Multimediateos liikkuu journalismin ja taiteen välimaastossa ja avaa sekä israelilaisten että palestiinalaisten näkökulmia.
Tiistai 25.8. - torstai 27.8.
Taiturimainen Sutra yhdistää nykytanssin ja kung fu -mestareiden taisteluakrobatian uudella tavalla.
Keskiviikko 26.8. - lauantai 29.8.
Kalevalan ja Coltranen välissä kasvaneet muusikot löytävät jälleen arvoisensa näyttämön Suomenlinnasta.
Keskiviikko 26.8. klo 18:30
Koko perheen visualisoidussa konsertissa kuullaan Holstin planeettaklassikko.
Keskiviikko 26.8. klo 19 - 20:20 ja torstai 27.8. klo 19 - 20:20
Melankolinen teos kertoo pienimuotoisesti ja herkästi rakastamisen vaikeudesta.
3 esitystä alkaen keskiviikko 26.8.
Nuori koreografilupaus Virva Talonen pureutuu olemisen ytimeen.
Keskiviikko 26.8. klo 19
Jo kolmenkymmenen vuoden ajan A Filetta on yhdistellyt globaaleja rytmejä, liturgista veisuuta ja perinteistä madrigaalia.
Keskiviikko 26.8. klo 20 ja torstai 27.8. klo 20
Aiemmilla Juhlaviikoilla suuren suosion saavuttaneen ohjaajan kaksiosainen teos pohtii surua, yksinäisyyttä ja äiti-Venäjän tiukkaa syleilyä.
Torstai, 27. Elokuuta 2009
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
15 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, astuvat ulos työhuoneestaan.
14 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Koko perheen esityksessä matkataan muistoista nykyhetkeen.
23 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Japanin Godardiksi kutsutun Nagisa Oshiman huima tuotanto nähdään ensi kertaa Suomessa kokonaisuudessaan.
Keskiviikko 19.8. - sunnuntai 30.8.
Jurtta nousee jälleen Kulttuuritehdas Korjaamon Pihapuutarhaan.
6 esitystä alkaen maanantai 24.8.
Näyttämöllisiä muunnelmia kiimasta, kuolemankaipuusta ja pitkästymisen pelosta.
Tiistai 25.8. - torstai 27.8.
Taiturimainen Sutra yhdistää nykytanssin ja kung fu -mestareiden taisteluakrobatian uudella tavalla.
Keskiviikko 26.8. - lauantai 29.8.
Kalevalan ja Coltranen välissä kasvaneet muusikot löytävät jälleen arvoisensa näyttämön Suomenlinnasta.
Keskiviikko 26.8. klo 19 - 20:20 ja torstai 27.8. klo 19 - 20:20
Melankolinen teos kertoo pienimuotoisesti ja herkästi rakastamisen vaikeudesta.
Keskiviikko 26.8. klo 20 ja torstai 27.8. klo 20
Aiemmilla Juhlaviikoilla suuren suosion saavuttaneen ohjaajan kaksiosainen teos pohtii surua, yksinäisyyttä ja äiti-Venäjän tiukkaa syleilyä.
Torstai 27.8. klo 18
Miten valmistaudumme tulevaisuuteen?
Torstai 27.8. - maanantai 31.8.
Koko perheen hulvaton ja anarkistinen spektaakkeli on kunnianosoitus klovnerialle.
Torstai 27.8. klo 19
Kotimaista jazzia maailmanluokan tasolla.
Torstai 27.8. klo 19:30
Osmo Vänskä johtaa Helsingin soittajistoa yli 10 vuoden tauon jälkeen.
Perjantai, 28. Elokuuta 2009
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
15 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, astuvat ulos työhuoneestaan.
14 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Koko perheen esityksessä matkataan muistoista nykyhetkeen.
5 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Vasili Šukšinin syvä ääni kaikuu viidessä hänen ohjaamassaan elokuvassa pitkälle oman aikansa yli,
23 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Japanin Godardiksi kutsutun Nagisa Oshiman huima tuotanto nähdään ensi kertaa Suomessa kokonaisuudessaan.
Keskiviikko 19.8. - sunnuntai 30.8.
Jurtta nousee jälleen Kulttuuritehdas Korjaamon Pihapuutarhaan.
7 esitystä alkaen keskiviikko 19.8.
Katselmus suomalaisen teatterin kärkiproduktioihin.
Keskiviikko 26.8. - lauantai 29.8.
Kalevalan ja Coltranen välissä kasvaneet muusikot löytävät jälleen arvoisensa näyttämön Suomenlinnasta.
3 esitystä alkaen keskiviikko 26.8.
Nuori koreografilupaus Virva Talonen pureutuu olemisen ytimeen.
Torstai 27.8. - maanantai 31.8.
Koko perheen hulvaton ja anarkistinen spektaakkeli on kunnianosoitus klovnerialle.
Perjantai 28.8. klo 18 ja sunnuntai 30.8. klo 14
Ylistetty underground-kollektiivi pyrkii edistämään demokratiaa Valko-Venäjällä esittämällä kiellettyjä näytelmiä salaa.
Perjantai 28.8. klo 19
Yksi aikamme upeimmista naisäänistä saapuu Malista.
Perjantai 28.8. klo 19:30
Kesken luomiskautensa Pariisissa 1980-luvulla murhattu Claude Vivier on uuden musiikin tuntemattomia persoonallisuuksia.
Lauantai, 29. Elokuuta 2009
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
15 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, astuvat ulos työhuoneestaan.
14 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Koko perheen esityksessä matkataan muistoista nykyhetkeen.
8 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Tapaa pölypunkkarijengi, hymytön hammaskeiju ja musisoiva Bakteeripumppu!
23 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Japanin Godardiksi kutsutun Nagisa Oshiman huima tuotanto nähdään ensi kertaa Suomessa kokonaisuudessaan.
Keskiviikko 19.8. - sunnuntai 30.8.
Jurtta nousee jälleen Kulttuuritehdas Korjaamon Pihapuutarhaan.
6 esitystä alkaen maanantai 24.8.
Näyttämöllisiä muunnelmia kiimasta, kuolemankaipuusta ja pitkästymisen pelosta.
Keskiviikko 26.8. - lauantai 29.8.
Kalevalan ja Coltranen välissä kasvaneet muusikot löytävät jälleen arvoisensa näyttämön Suomenlinnasta.
3 esitystä alkaen keskiviikko 26.8.
Nuori koreografilupaus Virva Talonen pureutuu olemisen ytimeen.
Torstai 27.8. - maanantai 31.8.
Koko perheen hulvaton ja anarkistinen spektaakkeli on kunnianosoitus klovnerialle.
Lauantai 29.8. klo 18 ja sunnuntai 30.8. klo 18
Ylistetty underground-kollektiivi pyrkii edistämään demokratiaa Valko-Venäjällä esittämällä kiellettyjä näytelmiä salaa.
Lauantai 29.8. klo 19
Karismaattiselta musiikin monitoimimieheltä luonnistuu niin lattari, jazz kuin klassinenkin.
Lauantai 29.8. klo 20 ja sunnuntai 30.8. klo 20
Tositapahtumiin perustuva ooppera kertoo Milada Horákován oikeudenkäynnistä 1950-luvun Tšekkoslovakiassa.
Sunnuntai, 30. Elokuuta 2009
Perjantai 14.8. - maanantai 31.8.
Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä.
15 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, astuvat ulos työhuoneestaan.
14 esitystä alkaen perjantai 14.8.
Koko perheen esityksessä matkataan muistoista nykyhetkeen.
23 esitystä alkaen tiistai 18.8.
Japanin Godardiksi kutsutun Nagisa Oshiman huima tuotanto nähdään ensi kertaa Suomessa kokonaisuudessaan.
Keskiviikko 19.8. - sunnuntai 30.8.
Jurtta nousee jälleen Kulttuuritehdas Korjaamon Pihapuutarhaan.
6 esitystä alkaen maanantai 24.8.
Näyttämöllisiä muunnelmia kiimasta, kuolemankaipuusta ja pitkästymisen pelosta.
3 esitystä alkaen keskiviikko 26.8.
Nuori koreografilupaus Virva Talonen pureutuu olemisen ytimeen.
Torstai 27.8. - maanantai 31.8.
Koko perheen hulvaton ja anarkistinen spektaakkeli on kunnianosoitus klovnerialle.
Perjantai 28.8. klo 18 ja sunnuntai 30.8. klo 14
Ylistetty underground-kollektiivi pyrkii edistämään demokratiaa Valko-Venäjällä esittämällä kiellettyjä näytelmiä salaa.
Lauantai 29.8. klo 18 ja sunnuntai 30.8. klo 18
Ylistetty underground-kollektiivi pyrkii edistämään demokratiaa Valko-Venäjällä esittämällä kiellettyjä näytelmiä salaa.
Lauantai 29.8. klo 20 ja sunnuntai 30.8. klo 20
Tositapahtumiin perustuva ooppera kertoo Milada Horákován oikeudenkäynnistä 1950-luvun Tšekkoslovakiassa.
Sunnuntai 30.8. klo 14 ja klo 16
Legendaarisen Buster Keatonin mykkäelokuva riemastuttaa kaikenikäisiä.
Sunnuntai 30.8. klo 19 ja maanantai 31.8. klo 19
Vuosikymmeniä maailmaa ihastuttanut ja ravisuttanut taiteilijapariskunta on koonnut ainutlaatuisen intiimin illan.
Sunnuntai 30.8. klo 19:30
Juhlaviikkojen vakiovieras johdattaa klassisen musiikin lähteille.


































































