Gottberg–Kåhre Project
Kaksi ilmaisultaan kovin erilaista suomalaista kuvataiteilijaa, Susanne Gottberg ja Markus Kåhre, saivat joitain vuosia sitten uudenlaisen yhteistyöidean. Nyt kahden vuoden päivittäisen työskentelyn jälkeen taiteilijat astuvat ulos työhuoneestaan Amos Andersonin taidemuseoon.
Tulos on yhteinen ainutlaatuinen taideteos, jossa molemmat taiteilijat ovat olleet mukana jokaisen osan syntyprosessissa. Teos perustuu intensiiviseen fyysiseen työskentelyyn, tiiviiseen vuoropuheluun ja ajatustenvaihtoon taiteesta, näkemisestä ja todellisuudesta. Lopputulos on tilallisempi kuin installaatio, illusorisempi kuin maalaus, elävämpi kuin elokuva. Asiat eivät ole niin kuin olemme tottuneet ne näkemään, mahdoton on nyt mahdollisuus.
Huom! Näyttely jatkuu Amos Andersonin taidemuseossa 2.11. asti.
Kuva: Jussi Tiainen
Juhlaviikoilla nähdään kahden taiteilijan, Susanne Gottbergin ja Markus Kåhren. päivittäisen työskentelyn lopputulos. Työhön on sisältynyt ideointia, tekniikan luomia haasteita, rakennelmia ja huikea määrä kangasta, lukuisia päällekkäisiä maalikerroksia, mutta myös pohdintaa katsomisesta, taiteesta ja todellisuudesta. Taiteilijat korostavat yhteisen työskentelyn ja ajatuksenvaihdon merkitystä, sitä miten synergia synnyttää ikään kuin kolmannen taiteilijapersoonallisuuden.
Puheessaan he usein painottavat erilaisuuttaan: Gottberg on maalari, Kåhre taas kuvanveistäjä, joka on pitkälle keskittynyt kolmiulotteisiin tilallisiin teoksiin. Silti heidän taiteestaan on helppo löytää yhteisiä nimittäjiä. Teokset ruotivat usein kahta ja kolmatta ulottuvuutta sekä niiden suhdetta, tilaa ja sen hahmottamista, kuvan representaatiota ja dramaturgiaa. Monimielisyys ja avoimuus eri tulkinnoille sekä tietyntyyppinen arvoituksellisuus saavat suuren huomion kummankin taiteessa. Nämä ominaisuudet ovat keskeisiä myös heidän yhteisessä projektissaan.
Amos Andersonin taidemuseon näyttelyhallin uuteen uskoon räätälöivän teoksen muodosta ja sisällöstä Gottberg ja Kåhre kuitenkin vaikenevat. Ovi jätetään auki katsojan omille tulkinnoille. Ja erityisesti oivaan mahdollisuuteen yllättyä.
Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen osastolla opiskeleva Salla Sorri on alusta asti seurannut kamerallaan Markus Kåhren ja Susanne Gottbergin projektin vaiheita. Hänen dokumenttielokuvansa (n. 30 min) esitetään näyttelyn rinnalla museon kuudennessa kerroksessa. Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriossa toimivat Liisa Tervinen ja Ramyah Gowrishankar ovat keskeisesti avustaneet tietyissä näyttelyn teknisissä toteutuksissa.
Kirjanmerkki / jaa
Tapahtumapaikka
Amos Andersonin taidemuseoTapahtuma-aika
| Pe 14.8. | klo 10:00 - 18:00 | |
| La 15.8. | klo 11:00 - 17:00 | |
| Su 16.8. | klo 11:00 - 17:00 | |
| Ma 17.8. | klo 10:00 - 18:00 | |
| Ke 19.8. | klo 10:00 - 20:00 | |
| To 20.8. | klo 10:00 - 18:00 | |
| Pe 21.8. | klo 10:00 - 21:00 | |
| La 22.8. | klo 11:00 - 17:00 | |
| Su 23.8. | klo 11:00 - 17:00 | |
| Ma 24.8. | klo 10:00 - 18:00 | |
| Ke 26.8. | klo 10:00 - 20:00 | |
| To 27.8. | klo 10:00 - 18:00 | |
| Pe 28.8. | klo 10:00 - 18:00 | |
| La 29.8. | klo 11:00 - 17:00 | |
| Su 30.8. | klo 11:00 - 17:00 |
