Ekakertalaisten muistoja nykytanssi-illasta.

Ensinnäkin kiitokset unohtumattomasta illasta. Olin todellakin eka kertaa seuraamassa nykytanssia ja esitys oli vaikuttava. Alku oli sellainen, että ihokarvat nousivat pystyyn, itketti, oli pakahduttava oli. Esityksen jatkuessa pakahduttava tunne hellitti ja elin ihmiselämän monenlaista kirjoa niin suruineen kuin iloineen. Parisuhteessa vallan tavoittelua ja silti tasapuolisuutta, rakkautta, yksinäisyyttä jne. Esitys puhutti ja kokemus ei jää viimeiseksi.
Merja Niikkonen

Mitäkö sanoisimme varsinaisesta tanssista? Siis alkupeljästyksen jälkeisestä osasta.
Soljuvaa, ajatonta, yllätyksellistä. Esityksen jatkuvuus katkotta sujuvasti tyyliä varioiden teki vaikutuksen. Kauniita ja äärimmäisen kovakuntoisia ihmisiä, kateenihaillen myönnämme. Toinen pitkä pimeä äänihyöky sai rintalastan resonoimaan ja hetkittäin tuntuma kammiovärinästä oli lähellä. Toisaalta, olisihan Ooppera hieno paikka heittää henkensä. Joten otimme riskin emmekä lähteneet lipettiin.

Onneksi. Kenneth Kvarnströmin loppukeskustelu oli erittäin selventävä, hauska ja voimauttava. Kaikkiaan ilta oli antoisa ja onnistunut. Korjaamotapaaminen mansikoineen loi pehmeän laskun Alminsalin syövereihin. Ei tarvinnut ihan äimänkäkenä astua tuntemattomaan.  Ekakerta ei jää vikakerraksi.
Ullamaija Laitinen
Pekka Mäkelä

Kiitokset Kenneth K, pidin tosi paljon esityksestä. Kun esitys päättyi ja tuli pimeys ja hiljaisuus,niin ajattelin,että voi pahus nytkö tämä loppui.

Minulle tuli hyvin monenlaisia assosioita,ensimmäisen mustan esityksen kuluessa näin,että oli yö ja jostain tuli valoa,siis aamu joka tekee tuloaan. Ajattelin jopa,että minkälainen loppu esityksessä tulee olemaan,onko se pimeys vai kirkkaus joka voittaa kaiken. Niin sitten kuitenkin olit uskollinen pimeydelle ja siinä oli se musta loppu ja hyvä niin.
Toisaalta mieleeni tuli syksy ja kevät.Olitko itse  tosi surullinen kun teit koreografian siihen ns.eka osaan vai oliko se luomisen tuskaa? Anyway, pidin todella paljon siitä. Hienoa,että taiteilijakin voi antaa itsensä alttiiksi ja uskoo itseensä.

Toinen sessio oli mielestäni kaunis, herkkä ja ihan kuin rakkaustarina. Tanssijoiden liikkeet sulautuivat hienosti yhteen. Musiikki oli juuri siihen oikeaa, mutta kyllä ensimmäiseenkin musiikki oli upeaa: ne timantit kun soivat tai mitkä spektrit ne nyt olivatkaan.
Tanssijoille kiitos upeasta esityksestä. Tässä on ainakin yksi henkilö,joka varmasti tulee katsomaan seuraavaa koreografiaasi. Kenneth Kvanström, vie tämä esitys Pariisiin ja maailman ääriin ja onnea hyvästä jutusta! Minä nautin tästä ja sain paljon poweria.
Maritta Kostamo

Tanssiteos Destruction Song herätti kyllä tunteita, sekä positiivisia että negatiivisia. Alun "noise" musiikki oli nimensä veroinen ja korvia särkevä musiikki/meteli ärsytti. Tottuivatko korvat vai vaimeniko ääni? Maaginen liike näyttämöllä ja tämä musiikki sai minut lopulta vaipumaan melkein transsiin ja tunti kului uskomattoman nopeasti. Olen aivan äskettäin eronnut ja tanssiteos, kaksi naista ja yksi mies, herätti minussa voimakkaita, ahdistaviakin tunteita. Erossani "tanssi" myös kaksi naista (yksi niistä tietysti minä) ja yksi mies. En voinut lakata katsomasta tanssia tästä näkökulmasta. Huppupäinen tanssija olin
minä. En kertaakaan kiinnittänyt huomiota tanssijoien kasvoihin, vaan koko vartaloon ja jatkuvaan liikkeeseen!! Upea teos!
Marit

Tanssijoiden kauniit ja tarkat käsien ja sormien liikkeet olivat ihastuttavia. Vertailukohtana tuli mieleen intialaisten temppelitanssijat. Eräänlaisena kulminaationa koin tilanteen, jossa pyramidin  heijastama valonsäde kiersi katsomoa. Musiikki oli siinä hiljaisempaa, intiimimpää, viipyilevää. Siinä pysähtyi ajattelemaan, että tämä kaikki on tarkoitettu meille katsojille, juuri minulle. Minä olen siinä säteen lävistämänä, kaikkien keskellä ja yksin kokemassa tätä. - Musiikki kokonaisuudessaan oli jännittävää, äityi ärsyttäväksi ja sitten yhtäkkiä laukaisi jännityksen, keräsi  taas uutta kiihkoa.

Helpottavaa, ettei tarvinnut etsiä juonta. Pitäisi katsoa teos monta kertaa, jotta erottaisi sieltä niitä erillisiä tarinoita, ja vielä muita Kvarnströmin teoksia, jotta oppisi hänen muotokieltään.

Kiitokset Eka kerrasta! Tähyilen jo toka kertaa.
Eliisa Hacklin

Esityksen järjestelyt, ennakkotiedotus ja ekakertalaisten nettisivut oli hyvin hoidettu. Niistä sai taustatietoa tulevasta, mikä helpotti asennoitumista esitykseen. Varsinkin tieto, ettei tanssiteoksesta tarvitse etsiä mitään isoa juonta/viestiä ja riittää kun vain katsoo ja itse kokee esityksen, oli tervetullut asia.

Itse tanssiesitys oli ihan mielenkiintoinen ja tunti vierähti tosi nopeasti. Varsinkin hitaat liikeosuudet oli kivaa katseltavaa. Näin ekakertalaisena ihmettelin, miten tanssijat muistavat mitä milloinkin pitää tehdä. Ainoa negatiivinen asia oli, että mielestäni musiikki oli ajoittain liian lujalla.

Ilman ekakertaa en olisi lähtenyt katsomaan nykytanssia, mutta nyt olen saanut yhden kulttuurikokemuksen lisää.
Vesa Weckman

Teos herätti minussa hyvin voimakkaita tunteita.
Heti ensi sekunneista alkaen yhdistin tanssin kivun kokemiseen. Vaikka tunne ei ole mielyttävä, koin sen silti erittäin vapauttavana. Olen itse kipukroonikko, eli kärsin jatkuvasta kovasta kivusta. Sain vihdoinkin tuolle kivun tuntemiselle tavallaan kasvot.

Löysin esityksestä paljon yhtymäkohtia kipuun kuten; Ärsyttävän musiikin, jota ei päässyt karkuun (kuten ei kipuakaan). Jotkin liikkeet näyttivät hyvin tuskaisilta ja toisaalta niiden yllättävyys ja ennakoitavuuden vaikeus myös liittyivät kivun kokemiseen. Myös synkkä väritys, johon pitkään sairastava välillä putoaa. "Kolmiodraama" kuuluu myös kivun kanssa elämiseen, meitä on kipu, minä ja mies. Myös toistuva käden avaaminen nyrkistä muistutti siitä miten pitkään sairastaneena ei ole jäänyt mitään käteen, eikä ole myöskään yhtään ässää hihassa.

Koko esitys siis auttoi minua käsittelemään näitä negatiiviisia tunteitani kipuun. Ja esityksen loputtua oli sama tyhjentynyt ja puoli-helpottunut olo kuin hyvän itkun jälkeen.
Riikka

Kiitos hienosta ja avartavasta kokemuksesta. Ei varmaan ilman Ekakerta-kutsua olisi tullut lähdettyä katsomaan tanssitaidetta. Ihmiskroppa on paitsi dynaaminen, niin myös kaunis ja ilmaisuvoimainen, kun sitä osaa noin upeasti käyttää.
Petri

Kävin ekakertalaisena katsomassa Destruction song -esityksen. Kiitos hienosta mahdollisuudesta! Itse en olisi tullut ikinä lähteneeksi katsomaan nykytanssia, sen verran epäluuloinen olen ollut kyseistä taiteenlajia kohtaan.

Eka kerta oli mielenkiintoinen. Teos oli mielestäni visuaalisesti hieno, mutta sekä musiikki että tanssijoiden liikehdintä ja puvustus herättivät ahdistusta. Teoksen alusta pidin kovasti, se oli niin shokeeraava. Loppupuolella ahdistus hieman helpotti, mutta tämä helpotus oli vain lyhytaikaista ja päällimmäiseksi mieleen jäi synkkä tunnelma.

Synkkyydestä huolimatta minussa heräsi mielenkiinto kokeilla nykytanssin seuraamista uudelleen (joten kiitos mahdollisuudesta tokaan kertaan!). Haluan nähdä, miten poikkeavat toisistaan esim. eri koreografien teokset.

Heränneestä mielenkiinnosta huolimatta en vielä ainakaan tämän yhden kerran perusteella ole aivan vakuuttunut nykytanssin 'hienoudesta'. Tavallisesti kaipaisin taiteelta kauneutta tai ylipäätään sitä, että se tuottaisi hyvän mielen ja hyvän olon. En aivan ymmärräkään, miksi taidetta ylipäätään haluaisi kokea, jos siitä aiheutuu esimerkiksi ahdistunut, pelokas tai vihainen olo!

Ekan kerran yhteydessä suhtautumista kokemukseen helpotti koreografin suorittama esittely ennen esitystä ja keskusteluhetki esityksen jälkeen. Kiitos vielä!
Saara